Archive for maaliskuu, 2007
Kolme Kruunua, Helsinki
Kolme Kruunua voi laskea samaan sarjaan muun muassa Sea Horsen, Salven ja Messeniuksen kanssa: vähintään 30-luvulle asti ulottuva historia, oman lähialueensa klassinen kantapaikka, kaurismäkeläistä tunnelmaa ja maittavaa ruokaa hyvällä hintalaatusuhteella. (Todettakoon tosin, että Messeniuksesta on viime aikoina kuulunut pariltakin taholta yllättävän negatiivisia kommentteja – Ravintolablogi pyrkii tarkastamaan kyseisen paikan tilanteen mahdollisimman pian).
Puheensorina ja leppoisa tunnelma täyttää Kolmen kruunun ravintolasalin lauantai-iltana.
Miljöö on juuri sellainen kuin 30-luvulla alkunsa saaneessa, historiaansa arvostavassa lähiöravintolassa kuuluukin olla. Palvelu pelaa koko illan sutjakasti ja iloisesti.
Seurueemme alkuruokatilaukset koostuvat valkosipuli- ja vuohenjuustoetanoista (8,40e kumpikin annos) sekä perinteisestä lohikeitosta (7,20e). Omat vuohenjuustoetanani ovat erinomaiset. Vuohenjuustoa on juuri sopivasti, ei niin että etanoiden ominaismaku peittyisi kokonaan. Ystäväni kehuu perinteistä lohikeittoa tismalleen nimensä mukaiseksi.
Kaikki illallinistujajoukkiomme jäsenet tilasivat pääruokansa ravintolan klassikko-osastolta. Oma annokseni, kokonaisena paistetut silakat perunamuhennoksen kanssa (9,80e), on kokonaisuus, jota ei juuri paremmin voisi tehdä. Silakat ovat täydellisen rapeita. Perinteinen pyttipannu (9,90e) saa tilaajiltaan pelkkää kiitosta, samoin talon lihapullat (9,80e).
Jatkan jälkiruuan osalta perinteikkäällä linjalla. Rikkaat ritarit (5,70e, kuva) on mainio lopetus, joskin sekä kermavaahtoa että hilloa on annoksessa omaan makuuni hitusen liian vähän.
Loontoolaisvieraammekin kehuvat vilpittömän tyytyväisenä seurueemme ravintolavalintaa, eikä syyttä: perinteikkään ruuan ystäville Kolme Kruunua tarjoaa taattua laatua hyvällä hintalaatusuhteella.
Kolme Kruunua
Liisankatu 5, Helsinki
Ruoka: 78 p.
Palvelu: 84 p.
Miljöö: 74 p.
Kokonaisarvosana: 81 p.
(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)
1 comment maaliskuu 26, 2007
Filmitähti, Helsinki
Entisen Erottajan Memphiksen paikalle remontoidun Filmitähden sisustusta värittävät suomalaisten elokuvien mainosjulisteet. Paikka on hieman hämmentävä yhdistelmä arkisempaa etuosaa ja valkoisilla verhoilla rajattua, “fiinimpää” takaosaa. Vieraillessamme ravintolassa lounasaikaan takaosa on suljettu.
Palvelu on ripeää, mutta hitusen kolkkoa. Kolmen hengen lounasseurueemme tilaa suppeahkolta lounaslistalta kaksi kertaa päivän pihvin, porsasta herkkusienikastikkeella (9,50e, kuva), ja yhden päivän pastan – kermaista simpukkapastaa (8,40e). Lounaan hintaan sisältyy valikoimaltaan niukka, mutta antimiltaan kuitenkin maukas salaattipöytä, sekä kahvi.
Annokset eivät hurraahuutoja herätä, jos nyt eivät suoranaista pettymystäkään. Sekä pihvi että pasta ovat sangen keskivertoa lounassettiä. Pihvilounastajat kehuvat annoksesta vain perunoita. Pasta vaikuttaa ensivaikutelmalta mauttomalta, mutta jotain makua siinä sentään on ja simpukat ovat meheviä. Kukaan seurueestamme ei kuitenkaan ole kiinnostunut tulemaan paikkaan toista kertaa. Helsingin keskusta on pullollaan parempiakin lounaita.
Filmitähti
Erottajankatu 4, Helsinki
Ruoka: 67 p.
Palvelu: 71 p.
Miljöö: 63 p.
Kokonaisarvosana: 67 p.
(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)
Add comment maaliskuu 24, 2007
Cafe Bar No 9, Helsinki
[pika-arvostelu] Lounas jo legendaaristen helsinkiläispaikkojen listalle laskettavassa Uudenmaankadun Bar 9:ssä on mukava kokemus. Sinihome-salamipastani (8,20e) on konstailematon ja maukas annos. Ystäväni kehuu lohipastaansa. Palvelu on mutkatonta ja ystävällistä. Tunnelma karun yksinkertaisessa baarimiljöössä on leppoisa – osa porukasta on lounaalla, osa oluella. Tilaukset tehdään ja maksetaan tiskillä.
Cafe Bar No 9
Uudenmaankatu 9, Helsinki
Ruoka: 73 p.
Palvelu: 74 p.
Miljöö: 71 p.
Kokonaisarvosana: 76 p.
(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)
Add comment maaliskuu 22, 2007
Zen Sushi, Helsinki
Zen Sushi majailee Helsingin Kämp Galleria -ostoskeskuksen yläkerroksessa. Valitsemme lounaalla kollegan kanssa kumpikin 10 sushin lounaslajitelman (9,90e). Paikka on japanilaisittain melko askeettisesti sisustettu – ja sinänsä tyylikkäästi, mutta jokin paikassa tuo silti ripauksen liukuhihnaruokalan tunnelmaa.
Palvelu on ystävällistä, mutta sushien tulo kestää sangen kauan, vaikka saavuimme ennen pahinta ruuhka-aikaa. Annosten kera tarjoillaan kupillinen japanilaista teetä. Joku sushi-hifisti saattaisi huomauttaa muutamien palojen kosmeettisista yksityiskohdista, mutta me syömme hyvällä ruokahalulla.
Raaka-aineet ovat erinomaisia ja kokonaisuus on mainio. Paikka onkin sangen suosittu ja poistuessamme vapaita pöytiä ei ole enää yhtään. Ravintolassa on pöytiintarjoilu, mutta ateriat maksetaan ruokailun jälkeen kassalla.
Zen Sushi
Kämp Galleria, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki
Ruoka: 75 p.
Palvelu: 70 p.
Miljöö: 68 p.
Kokonaisarvosana: 72 p.
(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)
Add comment maaliskuu 21, 2007
Wanha Laamanni, Porvoo
Lauantaipäivä. Ravintola on juuri auennut, olemme koko vierailumme ajan ainoat asiakkaat. Pieni ravintolasali on kaunis, varsin täydellinen jatke Porvoon vanhan kaupungin idylliseen miljööseen. Tarjoilu pelaa kiitettävästi – muu suoritus tämän hintatason paikassa näin hiljaiseen aikaan olisikin aika saavutus.
Gorgonzola-etanat (9,50e) ovat kerrassaan erinomaiset. (Tarjoilija kertoo, että Porvoossa aiemmin etanansa itse kasvattanut ravintola Timbaali on valitettavasti lopettanut oman etanafarminsa.) Seuralaiseni nyökyttelee tyytyväisenä kampasimpukka-annokselleen (12e).
Pääruuat, tonnikalaa (24e, kuva) ja karitsanpaistia (22e), ovat nekin oikein hyviä. Eivät millään tavoin huikaisevia, niin että ravintola ylittäisi hintatasonsa asettamat odotukset, mutta maukkaita ja kauniita annoksia joka tapauksessa.
Aikataulumme on sen verran niukka, että jälkiruuat jäävät valitettavasti testaamatta. Varmasti tulemme toistekin. Vanha Porvoo ja Wanha Laamanni ovat erityisesti ulkomaalaisille vieraille näppärä yhdistelmä.
Wanha Laamanni
Vuorikatu 17, Porvoo
Ruoka: 80 p.
Palvelu: 85 p.
Miljöö: 83 p.
Kokonaisarvosana: 81 p.
(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)
Add comment maaliskuu 20, 2007
Ravintolablogi starttaa
Tämä on jo pitkään pitänyt aloittaa. Varsinkin jokaisen erityisen hyvän – tai erityisen huonon – ravintolakokemuksen jälkeen aihe on käynyt mielessä. Nyt lähdetään liikkeelle.
Tarkoitus on kirjoittaa lyhyesti, selkeiden arvosanojen kera, mahdollisimman monesta ravintolakokemuksestani. Olipa kyseessä sitten pikainen lounas työpaikan lähellä tai pitkä illallinen ystävien seurassa. Ostarin pizzeriasta Sundmanssille. Alan ammattilainen en ole; olen harrastelijaruokailija, joka vilpittömästi innostuu hyvästä ateriasta.
Tervetuloa lukemaan – ja jakamaan omia kokemuksia kommenttiosastolle.
1 comment maaliskuu 20, 2007