Posts filed under '80-89 p.'

Nuudeli Ky Nam, Helsinki

Nuudeli Ky NamPuotilan ostarilla, Pikkulintua (olut- ja mallasviskivalikoimaltaan yksi maamme parhaimmista pubeista!) vastapäätä, sijaitsee nuudeliravintola Nuudeli Ky Nam. Ravintolan pysyvä menu on yksinkertaisen selkeä: lisukkeen – rapua, härkää, porsasta, kanaa tai ankkaa – ohella valitaan vain se, haluaako annoksensa liemen kera vaiko paistettujen nuudeleiden ja kasvisten kanssa. Kaikki annokset maksavat kuusi euroa ja annoksia saa myös “eväskoossa” vaivaisen kolmen euron hintaan ja myös mukaan.

Olen liikkeellä lasten kanssa ja tarjoilija opastaa, että annokset ovat niin kookkaita, että kahdelle pienelle lapselle riittää kuulemma pelkkä pikkuannos puolitettuna. Teemme näin ja lapset valitsevat nuudeleita paistettujen vihannesten sekä possun kanssa. Itselleni tilaan normaalikokoisen annoksen ravuilla, liemen kera. Tilaukset tehdään ja maksetaan tiskillä.

Tarjoilija oli oikeassa: kolmen euron pikkuannoskin on sen verran kookas, että se riittää mainiosti kahdelle pikkumiehelle. Oma annokseni on iso – lientä, nuudeleita ja kookkaita, meheviä rapuja on runsaasti. Liemi on todella maukasta, sopivan tulista ja annos on kokonaisuutena kerrassaan mainio. Koemaistiainen lasten annoksista paljastaa nekin hyviksi ja ruoka maistuu jälkikasvullekin erinomaisesti. Syödessä ei voi olla hämmästelemättä paikan huikean hyvää hintalaatusuhdetta.

Ravintola on siisti, mutta muutoin hieman ankea; juuri sellainen miltä ostarin vanhaan liiketilaan hiljattain kyhätyn lounaspaikan voi kuvitellakin näyttävän. Palvelu on erittäin ystävällistä ja paikasta jääkin mieleen sangen sympaattinen ja maistuva kokonaiskuva.

Nuudeli Ky Nam
Puotilan ostoskeskus, Helsinki
Ruoka: 73 p.
Palvelu: 80 p.
Miljöö: 60 p.
Kokonaisarvosana: 83 p.

(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)

7 comments elokuu 4, 2007

Kolme Kruunua, Helsinki

Kolme Kruunua voi laskea samaan sarjaan muun muassa Sea Horsen, Salven ja Messeniuksen kanssa: vähintään 30-luvulle asti ulottuva historia, oman lähialueensa klassinen kantapaikka, kaurismäkeläistä tunnelmaa ja maittavaa ruokaa hyvällä hintalaatusuhteella. (Todettakoon tosin, että Messeniuksesta on viime aikoina kuulunut pariltakin taholta yllättävän negatiivisia kommentteja – Ravintolablogi pyrkii tarkastamaan kyseisen paikan tilanteen mahdollisimman pian).

RitaritPuheensorina ja leppoisa tunnelma täyttää Kolmen kruunun ravintolasalin lauantai-iltana.
Miljöö on juuri sellainen kuin 30-luvulla alkunsa saaneessa, historiaansa arvostavassa lähiöravintolassa kuuluukin olla. Palvelu pelaa koko illan sutjakasti ja iloisesti.

Seurueemme alkuruokatilaukset koostuvat valkosipuli- ja vuohenjuustoetanoista (8,40e kumpikin annos) sekä perinteisestä lohikeitosta (7,20e). Omat vuohenjuustoetanani ovat erinomaiset. Vuohenjuustoa on juuri sopivasti, ei niin että etanoiden ominaismaku peittyisi kokonaan. Ystäväni kehuu perinteistä lohikeittoa tismalleen nimensä mukaiseksi.

Kaikki illallinistujajoukkiomme jäsenet tilasivat pääruokansa ravintolan klassikko-osastolta. Oma annokseni, kokonaisena paistetut silakat perunamuhennoksen kanssa (9,80e), on kokonaisuus, jota ei juuri paremmin voisi tehdä. Silakat ovat täydellisen rapeita. Perinteinen pyttipannu (9,90e) saa tilaajiltaan pelkkää kiitosta, samoin talon lihapullat (9,80e).

Jatkan jälkiruuan osalta perinteikkäällä linjalla. Rikkaat ritarit (5,70e, kuva) on mainio lopetus, joskin sekä kermavaahtoa että hilloa on annoksessa omaan makuuni hitusen liian vähän.

Loontoolaisvieraammekin kehuvat vilpittömän tyytyväisenä seurueemme ravintolavalintaa, eikä syyttä: perinteikkään ruuan ystäville Kolme Kruunua tarjoaa taattua laatua hyvällä hintalaatusuhteella.

Kolme Kruunua
Liisankatu 5, Helsinki
Ruoka: 78 p.
Palvelu: 84 p.
Miljöö: 74 p.
Kokonaisarvosana: 81 p.

(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)

1 comment maaliskuu 26, 2007

Wanha Laamanni, Porvoo

TonnikalaaLauantaipäivä. Ravintola on juuri auennut, olemme koko vierailumme ajan ainoat asiakkaat. Pieni ravintolasali on kaunis, varsin täydellinen jatke Porvoon vanhan kaupungin idylliseen miljööseen. Tarjoilu pelaa kiitettävästi – muu suoritus tämän hintatason paikassa näin hiljaiseen aikaan olisikin aika saavutus.

Gorgonzola-etanat (9,50e) ovat kerrassaan erinomaiset. (Tarjoilija kertoo, että Porvoossa aiemmin etanansa itse kasvattanut ravintola Timbaali on valitettavasti lopettanut oman etanafarminsa.) Seuralaiseni nyökyttelee tyytyväisenä kampasimpukka-annokselleen (12e).

Pääruuat, tonnikalaa (24e, kuva) ja karitsanpaistia (22e), ovat nekin oikein hyviä. Eivät millään tavoin huikaisevia, niin että ravintola ylittäisi hintatasonsa asettamat odotukset, mutta maukkaita ja kauniita annoksia joka tapauksessa.

Aikataulumme on sen verran niukka, että jälkiruuat jäävät valitettavasti testaamatta. Varmasti tulemme toistekin. Vanha Porvoo ja Wanha Laamanni ovat erityisesti ulkomaalaisille vieraille näppärä yhdistelmä.

Wanha Laamanni
Vuorikatu 17, Porvoo
Ruoka: 80 p.
Palvelu: 85 p.
Miljöö: 83 p.
Kokonaisarvosana: 81 p.

(Asteikko 0-100, kokonaisarvosana myös hintalaatusuhteen huomioiden!)

Add comment maaliskuu 20, 2007


Sähköposti

ravintolablogi (ät) gmail piste com

Aiheet

Arkisto

Syötteet

Suosituimmat artikkelit

Viimeisimmät kommentit

mirja ratilainen on Helsingin ravintolat top-…
Joke on Nuudeli Ky Nam, Helsinki
Iloinen puotilalaine… on Nuudeli Ky Nam, Helsinki
asmunder on Nuevo Latino -ravintolan kierr…
DigiSushifriikki on Nuudeli Ky Nam, Helsinki